Haluaisin tietää, kuinka moni oiekin lukee tätä tarinaa. Kävijälaskuri on niin... epämääräinen? Siis jos luet tätä aktiivisesti, klikkaathan. Yksikin vakitunen lukija merkitsee paljon.
Kiitos.
1.2.2009 -Susiprinsessa
Lämpimät aallot hivelelevät jalkapohjiani. Tunnen valtavaa mielihyvää, voi miten haluaisinkaan jäädä niille sijoilleni laineiden hyväiltäväksi. Ei, en voi, ajattelen. Minunhan tulee pelastaa maailma unikaapparilta, enkä voi jäädä koko päiväksi makoilemaan!
Pääni tuntuu kamalan raskaalta kantaa ja olo on kuin juhlinnan jälkeisenä päivänä, mutta kaikesta huolimatta nousen huojuville jaloilleni ja yritän kävellä löytääkseni toiset. Valtavan tuulen napatessa kadotin Mirellan ja Soran. Minun tulee löytää heidät.
-Voi päätäni, mutisen. Edessäni näkyy vain viidakkoista metsää eikä lainkaan asutusta. Täällä korvessako muka asustaa tangramin palanen? Tunnen, kuinka jalkani pettävät altani ja rysähdän maahan mahalleni. Suljen silmäni ja uskon henkeni Sethinan käsiin, sillä luotan hänen suojelevan minua kaikilta vaaroilta.
-Harley! Harley! Näetkö mitä tuolla on! Kuuluu lapsekas ääni takaani.
-E-elääkö se? Ääni sanoo uudestaan. Ole liian väsynyt vastaamaan hänelle.
Tunnen, kuinka joku nostaa minut reppuselkäänsä. Hän kantaa minua hellästi, nousten pitkät portaat. Lapsekas ääni puhuu hänen vierellään, kannustaen kokoajan kantajaani jatkamaan. Tunnen pientä kiitollisuutta.
Kantaja laskee minut alas ja tunnen, kuinka lukemattomat kädet vetevät märät vaatteet yltäni ja laskevat minut lämpimään kylpyyn. 
Tuntuu niin hyvältä.
He hierovat hyväntuoksuisia voiteita vartalooni ja pukevat minut ja laittavat hiukseni kauniisti. Minut ohjataan istumaan kalliilla esineillä sisustettuun oleskeluhuoneeseen. 
Istun sohvalle enkä tiedä mitä sanoa, niin kiitollinen olen minua hoitaneille ihmisille.
-Lemon! Hihkaisee joku takaani. Äänen tunnistan Soran ääneksi ja halaamme jälleen näkemisen riemusta. -"Miten... kuinka sinä..." Änkytän. 
-Älä huolehdi, hän sanoo ja hymyilee. -"Tärkeintä on, että olemme yhdessä." 
Katsahdan häntä kummastuneena: Kuinka tuo kohtelias herramies voisi olla se Sora, se Sora, joka on Mirellan rakastettu? Kuinka hän voi kohdella minua näin hyvin? 
Tuijotan suoraan hänen syvän vihreisiin silmiinsä. Joki noissa silmissä viestittää minulle... jotain... jotain uutta ja salaperäistä. Jotain, mikä tulee pian tapahtumaan. Niistä ei kuitenkaan heijastanut yhtään epätoivoisuutta eikä hätää.
-Kuinka voit olla noin rauhallinen? Tarkoitan.. Emmehän tiedä missä olemme! 
Sora katsahti ikkunasta merelle päin ja sanoi hiljaa: -"Olen kokenut pahempaakin."
Säpsähdin, sillä tajusin saattaneeni loukata hänen tunteitaan. Vaikka mielestäni Sora on ärsyttävä persoona, juuri sellainen porukan äänekkäin, aina huomion keskipisteeksi tahtova, en tahdo kuitenkaan loukata hänen tunteitaan. Ja sitä paitsi yritän olla vain kohtelias.
-Anteeksi, nyyhkäisin hiljaa. Niin hiljaa, että uskoin Soran olevan kuulematta sitä. 
Hän käännähti iloisesti ja naurahti minulle kuin eri ihminen: -"Mitä sinä anteeksi pyydät, et tehnyt mitään väärää."
-Mirella! Kiljaisin ja juoksin ylimaallisen kauniiksi puettua naista vastaan. Mirella saapui huoneeseen iloisena ja pirteänä. 
-Lemon! Ensin olin ihan kauhuissani, kun vaatteet kiskottiin päältäni ja minut yritettiin keittää melkein elävältä, mutta kun sain nämä vaatteet, niin huoleni katosivat! Oletko IKINÄ nähnyt minua kauniimpana! Mirella hehkui iloa ja tanssahteli upeiden, käsin maalatuiden peilien edessä. -"Olen niin... onnellinen."
-Pinnallista minusta, Sora mutisi. 
Mirella pysähtyi ja kääntyi hiljaa mulkoillen samanaikaisesti Soraa. 
-T-A-R-K-O-I-T-A-T-K-O sinä että minä, Mirella, olen pinnallinen!!! No se on kylläkin totta. Mutta mieluummin pinnallinen kuin... kuin...
Mirella kuitenkin keskeytti lauseensa, sillä ovi avautui siististi narisematta heidän lähellään. Kaikki kolme valmistautuivat pahimpaan, mutta heidän onneksensa tulija oli kuvankaunis nuori nainen. 
-Hei ja tervetuloa Wildadoniaan, hän sanoi kohteliaasti lapsekkaalla äänellään. 
-"Olen kuningatar Lavender Tatou. Hauska tutustua", hän sanoi ja tervehdimme poskisuudelmin. 
-Teidän korkeutenne, olen Lemon White...
-Lemon? Lemon? Elvan tytär? Laverder kysyi viattomasti. Mirella nyrpisti nokkaansa, sillä Lavender oli häntä tuhat vertaisesti kauniimpi, jopa ilman meikkiä.
Katsahdin Soraan ja hän viittoi minua jatkamaan:-"Kyllä. Olen Elvan tytär. Niin minulle on ainakin kerrottu. En kuitenkaan tiedä hänestä mitään... tuota... suurena Elvana." 
-Ehkä, haluat kuulla legendan Elvasta. Ah... Rakastan tarinoita, Lavender kikatti. -"Elva suuri, maailman mahtavin nainen, josta kaikki ovat lähtöisin. Taivaat, maa, ilma, kuu... ja me paheelliset ihmiset. No, tarina kertoo, että Elva asui isänsä, Auringon kanssa. Kuitenkin pieni Elva kyllästyi elämäänsä ilman leikkikaveria, joten hän loi ilman isänsä lupaa maan. Maahan hän loi kaiken, vedet, puut... Pian sai mahtava Aurinko kuulla Elvan toimista. Vihainen kun oli, hän eristi Elvan tämän luomaan maailmaan rangaistuksena salaa luomisesta. Hän teki Elvasta ihmisen kaltaisen, ulkonäkönsä puolesta, mutta hänellä on mahtavia voimia..." Lavender selitti innoissaan. -"Ja kun olet Elvan tytär, sinullakin on mahtavia voimia!"
-Mutta, sanoin ihmeissäni.-"Jos Elva loi ihmiset... Se tarkoittaa, että sinäkin olet Elvan tytär." 
-Totta. Me kaikki olemme periaatteessa hänen lapsiaan. Kuitenkin, Elva oli hyvin oikullinen. Hän ei tahtonut vain kärsiä rangaistustaan vain leikkimällä ja tutkimalla luomiaan luontokappaleita. Joten hän..."
-Rakastui, Mirella jatkoi omahyväisenä. Olin unohtanut hänenkin kuuntelevan.
-Aivan, aivan. Hän rakastui tavalliseen kuolevaiseen, mutta unohti yhden asian. Käskiessään Elvan paeta maahan, oli Aurinko asettanut taian, mikä kielsi Elvaa solmimasta liittoa ja hankkimasta jälkeläisiä. Elva kuitenkin solvasi tätä sääntöä. Hän hankki oikea, biologisen perillisensä."
-Toisin sanoen minut, henkäisin. -"Äitini... hän ei ollut koskaan kertonut minulle mitään tuollaista." 
Lavender katseli merelle:-"Ei tietenkään höpsö. Hänhän tahtoi suojella sinua."
-Jatka tarinaa! Sora käski, sillä hänenkin uteliaisuutensa oli herännyt. 
-No, maalla oleskellessaan Elva tajusi ihmisten ongelmat, kuten Gargaradian hirviön, Paholaisen ja vasta hetki sitten Unikaapparin. Hän tahtoi auttaa ihmisiä, sillä he eivät hänestä olleet ansainneet näitä vitsauksia. Niinpä hän nousukautenaan esti pahuuksien aikeet. Nyt tehtävä on kuitekin siirtynyt sinulle." 
Katsahdin Lavenderia kummastunenaa: -"Ei voi olla! Minun tehtäväni on ratkaista Tangram, mysteereistä suurin!"
Lavender kikatti ja katsahti suoraan silmiini loskan harmailla silmillään: -" Lemon.. Tajuathan sinä, että ratkaistessasi mysteerin, pahojen voimien aikeet eivät voi toteutua. Kukaan ei tiedä miksi, mutta niin on ennustettu. "
-Miksi meidän pitäisi luottaa typeriin ennustuksiin? Mirella tiuskaisi. Hänelle oli näköjään tullut nälkä keskustellessamme, ainakin kurinasta päätellen.
-Ne pitävät ainakin suurelta osin paikkaansa. Ennustukset.... no eivät ole juurikaan erehtyneet, Sora huomautti. -"Sukuni on tutkinut satoja vuosia ikivanhoja ennustuksia."
-Lavender, ruoka on pyödässä. Haluanet luultavasti minun kattavan aterimet myös seuralaisillesi, huoneeseen saapunut hovimestari tiedusteli.
-Kyllä kiitos Harley, Lavender kikatti. Hovimestari katsahti vielä minuun ja kysyi: -" Olethan kunnossa? Kannoin sinut pitkän matkaa rannalta palatsiin asti."
-Olen tuota.. kunnossa, sanoin punastellen. Ties miten oli retkottanut hänen sylissään.
Ateria oli hiukan erilainen kuin kuvittelimme. Lavenderin palvelusväki oli kattanut meille maittavan piknik-aterian rannalle. Ja kuinka ollakkaan, juuri sille samaiselle rannalle, josta he löysivät minut. 
-Lavender... Tuota, minun tulee kysyä eräästä asiasta, sanoi hänelle syötyämme maittavan aterian.
-Olet kuningatar...Anteeksi, tämä on hirveän epäkohteliasta, teidän korkeutenne, sanoin muistaessani hänen arvonsa.
-Lemon, mehän olemme ystäviä. Sitä paitsi loukkaantuisin, jos puhuttelisitte minua kuningattarena. Mikä asiasi olikaan? 
-Lavender! Lavender! Huhuili joku takaamme. Lavender pinkaisi ylös ja juoksi punahiuksista nuorukaista vastaan.
-"Datty, kylläpä sinulla tänään kesti!" 
-Valitettevasti, nuorukainen puhui innoissaan. -"Mutta en voinut olla ajattelematta sinua ja tulevaa perillistä..." Hän sanoi ja kosketti Lavenderin pehmeää vatsaa. Nuorukaisen ilme kuitenkin koveni hänen nähdessään meidät. 
-Oletteko tangramin osia? Hän kysyi rohkeasti. -"Olen Daniel Tatou, tämän maan kruununperijä." Hän sanoi ja veti Lavenderin lähemmäs itseään. -"Ja tässä on tuleva vaimoni, prinsessa Lavender."
-En siis ole vielä kuningatar, Lavender lisäsi nolona. 
-Kyllä, olemme tangramin palasia. Etsimme yhtä puuttuvista osista, sanoin hiukan huvittuneena. Tuollaista avioparia en koskaan uskonut näkeväni.
Daniel katsahti meihin ja hymyili: -"No, etsintänne ovat tuottaneet tulosta: Minä olen tangramin osanen."
-Oletko? Oletko tosiaan? Henkäisin. Tuntui niin uskomattoman helpolta ajatukselta, että Sethina johdattaisi vain meidät oikeaan paikkaan. -"Kuinka sinä tiedät?"
Daniel huokaisi: -" Toissa yönä Sethina ilmestyi uniini. Hän kertoi kaiken." Daniel hymyili leveästi.
-Meitä on siis jo neljä! Mirella huudahti innostuneena. -" Enää kolme jäljellä!"
-Aivan. Mutta en usko loppujen löytyvän niin helposti, Sora totesi ja katsoi kauniin siniselle taivaalle. -"Luulisi Unikaapparin jotenkin yrittävän estää. Ehkä hän punoo juoniaan."
Tuojotin Soran vihreyttä hohkaaviin silmiin ja tunsin olevani kuin unessa. Hän huomasi katseeni.
-Mitä katsot? Onko naamassani jotain?
-Ei. Sinulla on vain niin kauniit silmät, henkäisi onnesta. Juuri nyt kaikki tuntui olevan niin hyvin. Mutta epäonneksi kaikkea iloa seuraa aina onnettomuus.
Kuningas, Danielin isä, aikoo järjestää juhlat Lavenderin ja Danielin tulevan perillisen kunniaksi. Meidän myös kutsuttiin, olimmehan samassa padassa Danielin kanssa.
Tuskailin huolestuneena peilin edessä. Kuinka saisin itsestäni juhlavan, glamouria ja tyylikkyyttä tihkuvan naisen, jos en kykene edes valitsemaan kaunista pukua ylleni. 
-Mirella... tuota...
-Niin?
-Haluasitko auttaa.. en osaa tehdä itsestäni kaunista tämän kaltaisiin tilaisuuksiin! Puuskahdin toivottomana. 
Mirella hymyili pirullista hymyään: -"Mielelläni kultaseni, mielelläni." 
-Huoh... missähän kaikki viipyvät. 
-Meidän piti tavata 10 minuuttia sitten, Sora huokaisi. 
-Sora! Olemme valmiita! Mirella huikkasi portaiden yläpäästä.
Sora huokaisi helpotuksesta: -"Vihdoin! Olen odottanut jo ties kuinka kauan!"
Mirella asteli ylväästi alas rappusia. 
Hiukan hänen perässään saavuin minä. 
Minut nähdessään Sora oli aivan sanaton.
Koetin hymyillä kauniisti.
-Olet... kaunis, Sora sanoi käheästi. Hän tuojotti minua edelleen.
-Mitä katsot? Onko naamassani jotain?
-Ei... Mietin vain, että kuka hullu vaihtoi sinut Lemoniin, hän virnisti.
-Idiootti! Sähähdin hänelle. Kuinka joku voikaan olla noin törppö!
Vastaamme asteli Lavender. Hän vaikutti hermostuneelta. 
-Mikä on? Kysyin häneltä koettaen unohtaa kiukkuani Soraa kohtaan. 
-Minä..., hän sanoi hiljaa.
-"En pidä siitä, että kuninkaan rakastajatar, Lav, on täällä. Hän vihaa minua." Katsahdin nuorta naista kuninkaan vieressä enkä minäkään pitänyt tuosta ihmisestä. Hän näytti kovalta, liian kovalta sulattaakseen kuninkaan sydämen. Jokin oli pielessä.
-Pysyttele kaukana hänestä, joohan? Varmistin. -"Hänessä on jotain.. epäilyttävää."
Lavender nyökkäsi vaisusti. -"Yritän." 
-Muuten Lemon, näytät upealta, hän lisäsi kuitenkin vielä ja hymyili vienosti. Kiitin kohteliaasti, mutta tiesin, että jään hänen varjoonsa kauneudessa.
Käänyin ympäri ja sanoin Mirellalle: -"Todella outoa..."
-Sora, olenhan minä meistä se kauniimpi? Mirella sanoi painottaen sanaa 'minä'.
-Minä tuota...
-Mirella! Lopeta! Sinä tiedät itse vastauksen, joten miksi koko kysyt sitä? Ärähdin. Minusta Mirella meni nyt hieman liian pitkälle.
Näin, kuinka Mirella kihisi kiukusta ja olisin voinut vaikka vannoa, että hän näytti siltä, että pian räjähtäisi. 
-Mirella, Sora sanoi ja katsoi tätä silmänurkasta. -"Olet kauniimpi."
-Haahaha.. Tiesin sen, kuinkas nyt suu pannaan!
-Mirella, tuo on lapsellista, huokaisin ja käänsin heille selkäni.
-Hei, minne menet? Sora kysyi vaistoten surullisuuteni. 
-Ei kuulu sinulle, nyyhkäisin vaimeasti ja juoksin ulos avoimesta ovesta suoraan kuninkaalliseen puutarhaan. 
Tunsin mulperien makean tuoksun ja mieleni teki maistaa sen mehukkaita marjoja. Niitä ei kuitenkaan näkynyt. -"Uah, nyt koko maailma on minua vastaan."
Istahdin keinuun ja katselin koristelampea. Valtavan kokoisen kalat uiskentelivat välittämättä lainkaan minusta.
-Will... Voi, miksi jätitkään koskaan minut! Huoahdin. Olin niin kiukkuinen hänelle ja nykyään myös Soralle, että en kykene edes ajattelemaan selvästi.
Kaiken huipuksi minua väsyttää kamalasti. Käperryin keinuun ja pyyhkäisin kyynelen poskeltani, Itku vaan ei kuitenkaan ottanut loppuakseen.
Vaivuin unien maailmaan, enkä tiedä, kuinka kauaa mahdoin nukkua.
Korviini kantautui ripeitä askelia. Nousin hitaasti takaisin istuma-asentoon. Kyyneleet olivat kuivuneet poskilleni.
-Lemon, Sora huusi helpottuneena. -"Missä olet oikein ollut? Etsimme sinua kaikki!"
En vastannut mitään. Olin liian vihainen.
-Lemon, et kai ole minulle vihainen? Hän kysyi huolestuneena. Tuhahdin vastaukseksi. 
Sora katsoi taivaalle koettaen keventää tunnelmaa:-" Kylläpäs tähdet näkyvät tänä yönä selvästi. " 
En kestänyt enää. -"Tajuatko sinä mitä olet tehnyt? Tajuatko, että välillä halveksit minua, välillä taas väität, että välität. En halua olla tekemisissä sellaisen ihmisen kanssa. Haluan vain ystävystyä ihmisten kanssa, joista saan selvää! "
Sora vaikeni. Hän katsoi minua surullisena. -" Niinkö tosiaan ajattelet?"
Nyökkäsin ja nielaisin. Suolaiset kyyneleet alkoivat jälleen valua poskiani pitkin. 
-Minun mulperimetsän prinsessani, Sora sanoi hiljaa. -"Rakastan sinua."
-Rakastat... minua? Kysyin yllättyneenä. Olin vieläkin Soran tiukassa otteessa. Hän näemmä varmistaisi, etten karkaisi. 
-Kyllä, hän vastasi. -"En voisi pilailla tälläisissä asioissa."
-Mutta, luulin sinun pitävän Mirellasta. Olette aina yhdessä ja nauratte samoille asioille... -Me olemmekin vain ystäviä, Sora hymyili. -"Sinä iltana kun et tullut kanssamme kaupungille, tein Mirellalle selväksi, että olemme vain ystäviä. Hän, no..."
-Suuttuiko hän? Kysyin ja niiskaisin. Sora pyyhkäisi sormellaan kylmän pisaran poskeltani. 
-Ei. Hän tietää, ettei ihmismieltä voi ohjailla mielensä mukaan.
-Hmm, mutisin. Tämä kaikki oli niin uutta, en tiennyt mitä ajatella. Sitä paitsi, olihan minulla vielä Will. En tiedä, palaako hän koskaan takaisin elämääni, mutta jos luovutan... Minähän rakastan Williä, niinhän?
-En tiedä, henkäisin hiljaa.
-Mitä sinä et tiedä?
-En tiedä, kykenenkö vastaamaan tunteisiisi, kuiskasin ja tunsin Soran säpsähtävän. Hän katsoi minua ihanan vihreillä silmillään. Voi kuinka häneen olisi niin helppo rakastua, niin helppo, mutta en tiedä, kykenenkö siihen. Ihmiseen, josta en tiennyt mitä ajatella.
-Lemon, johtuuko tämä siitä, kuinka olen kohdellut sinua? Pyydän tuhannesti sitä anteeksi. Anna minulle anteeksi, sillä jos en voi elää kanssasi, en tiedä mitä tehdä! 
-No, se johtuu osittain sinusta, sanoin ja koetin hymyillä ystävällisesti. -"Mutta minulla on myös omat... henkilökohtaiset syyni."
-Sano vain, mitä minun tulee tehdä, että rakastat minua! Teen mitä vain haluat!
-Minä...
Hän katsoi minua silmät syyllisyyttä hehkuen: -" Olenko minä ihan kamala?"
-Sora, kuiskasin hänen korvaansa. -" Annan sinulle anteeksi."
Katsahdin häntä suoraan silmiin ja sanoin vakavana: -"Minäkin rakastan sinua."
Ties kuinka monta tuntia olimme istuneet tuossa keinussa. En enää välittäny ajan kulusta enkä juhlasta. Toivon mukaan Lavender ei suuttuisi.
Toivottavattavasti muut eivät enää etsineet minua. Se olisi turhaa.
-Lemon! Missä olet? Lavender huusi epätoivoisesti. Hän oli ajelehtinut yhä syvemmälle ja syvemmälle metsään. -"Oletko sinä täällä?"
Pensaikossa kahisi. Kuului matalaa murinaa.
-L-Lemon? Oletko siellä? Lavender kysyi pelokkaana ja astui askeleen lähemmäs pensasta. -En, murahti joku pensaasta. -"Olen Gargaradian hirviö."
Punaiset silmät välkähtivät. Pensaissa piileskelevä hahmo astui näkyviin.
-Lav, kuninkaan rakastaja? Mitä sinä siellä teet? 
-En ole minkään typerän kuolevaisen rakastaja, otus sanoi punaiset silmät vihaa leimuten.
-"Tulin tappamaan Lemonin."
Lavenderin ilme jäykistyi, mutta enää hänen kasvoistaan ei paistanut pelko.
-Minun hyvään ystävääni Lemoniin et koske! Kuulitko sinä? Häneen et koske ikinä! Et edes kuolleen ruumiini yli! Lavender kiljui etsien katseellaan maasta puunpalaa. -"Sitä ennen minä tapan sinut!"
Otus naurahti.-"Hah, no yritä pois. Saan ainakin vähän mahantäytettä ennen kuin syön Lemonin ruumiin. Teissä molemmissa ei kuitenkaan ole juuri syötävää."
Kuului korvia vihlovaa kiljuntaa. 
Sora hätkähti. -"Kuulitko? Joku kiljui."
-Hmm, mutisin unenpöpperössä. -"Luulisin niin."
Sora hyppäsi pois keinusta. -"Tule, mennään katsomaan ettei kukaan ole vaarassa."
Minäkin nousin keinusta, mutta väsynyt kun olin, kompuroin ja kaaduin heti maahan. 
-Aih, nilkkani! Parahdin. Sora pysähtyi ja käveli luokseni. -"Mene sinä vain, minä tulen perässä.", jatkoin.
-Ei tule kuuloonkaan, hän sanoi hymyillen ja nosti minut varovasti syliinsä. 
-Toivottavasti en ole liian painava, sanoin pahoillani.
Sora pinkaisi juoksuun ja naurahti leikkisästi: -"Juuri sopiva minulle."
Saavuimme aukiolle. Sen keskellä makasi Lavender. 
-Eih! Kiljaisin ja nilkutin hänen luokseen. -"Mitä on tapahtunut?"
-L-Lemon, Lavender vastasi heikosti. Hänen kasvonsa oli aivan veressä ja hänen vartalonsa oli viiltojen peittämä. -" Älä luovuta. Ratkaise tangramin mysteeri."
-Kuka tämän on tehnyt! Kiljaisin hädissäni ja ääneni nousi muutaman oktaavin. -"Kuka saattoi tehdä näin sinulle?"
-Lemon, sinä pystyt siihen, Lavender sanoi köhien. -"Minä..."
Sora avasi suunsa ja sanoi rauhallisesti: -" Älä puhu, se vie vain voimiasi. Sinä selviät kyllä."
-En, Lavender vastasi hymyillen. -"Pitäkää huolta toisistanne ja miehestäni Danielista." Nyyhkin ja itkin. Kuinka näin voi käydä niin nuorelle ja kauniille Lavenderille!
-Minä.. Minä olisin niin halunnut olla tangramin osanen. Olisin halunnut olla osa ratkaisua, Lavender sanoi niin heikosti, että sitä tuskin kuuli. -"Onneksi sain tuntea sinut, kaunokainen." hän lisäsi ja henkäisi hiljaa.
Ne olivat Lavenderin viimeiset sanat. Viimeiset sanat. 
Lavender sai kauniit hautajaiset. Uskon, että hänestäkin ne olivat kauniit. 
Paljon valkoisia kukkia. Oli kevät. 
Itkimme kaikki hänen arkkunsa luona. 
Näin, kuinka Lavenderin hauta kaivettiin routaiseen maahan. 
Haudalle istutettiin valkoinen kukka. 
Lavenderin lempikukka. 
Lavenderin haudan ääressä vannoin mielessäni, että en jätä mysteeriä selvittämättä. Taistelen tieni loppuun asti yhdessä muiden tangramin- osien kanssa. Ja yhdessä Soran kanssa. Vaikka suru kalvaa mieltäni, en voi lopettaa, sillä tämä tarina ei ole vielä loppunut. Se on vasta alussa. Tiedän, kuinka mitä pelottavimmat paikat joudun kokemaan, kuinka paljon joudun taistelemaan. Enkä tee sitä ainoastaan itseni tähden. Teen sen Lavenderin, Graganin ja muiden niiden vuoksi, jotka ovat menettäneet henkensä tässä taistelussa.
Minä en luovuta. En ikinä.
-Meidän täytyy siis jatkaa matkaa, Sora totesi rikkoessaan hiljaisuuden.
-Niin. Lavender toivoi sitä, sanoin ja hymyilin vaisusti. 
-Hyvästi kuninkaallinen ylellisyys, Mirella voihkaisi. 
-Mutta emme voi matkata näin. Maineemme on jo kiirinyt edellemme. Lisäksi olen kuninkaallinen, Daniel sanoi hiljaa.
-Mutta emme luovuta, Sora sanoi.
-Emme. Matkatkaamme siis Loreniin meriteitse, Daniel vastasi totisena.
-Ihanaa! Kuninkaallinen purjevene! Mirella hihkaisi innoissaan. 
-Ehei. Pestaudumme johonkin laivaan miehistöksi, Daniel korjasi. -"Se ei tule olemaan helppoa."
Osan 4. loppu.
Kommentit